Avainsana: koronavirus

Tiedote koronaan liittyvistä toimenpiteistä

Toimintamme jatkuu normaalisti koronavirusepidemian aikana

Valtaosa toimeksiannoista voidaan hoitaa koko Suomen alueella puhelimitse ja etäyhteyksiä (Microsoft Teams) hyödyntäen. Etäyhteys toimii useimmmilla laitteilla (tietokone, tabletit ja älypuhelimet) eikä vaadi asiakkaalta erityisosaamista. Opastamme selkeästi palvelun käytössä.

Kiinassa käynnistyi alkuvuonna uuden koronaviruksen aiheuttama COVID-19 -tartuntatautiepidemia, joka leviää vauhdilla. Maailman terveysjärjestö WHO julisti koronavirusepidemian pandemiaksi 11.3.2020. Virus aiheuttaa hengitystieinfektioita ja keuhkokuumeita. Nykytiedon mukaan suurin osa sairastuneista saa kuitenkin vain lieviä oireita.  

Viruksen leviäminen koskettaa meitä kaikkia ja tilanne muuttuu jatkuvasti. Me Anniassa teemme parhaamme, että asiakkaamme ja työntekijämme säilyisivät terveinä. Tässä vaiheessa keskeistä on vähentää viruksen tartuntariskiä.

Vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi olemme muuttaneet toimintatapojamme etätyöskentelyyn ja fyysisiin tapaamisiin liittyen. Ohjeistusten mukaan tulemme nyt työskentelemään pääosin etänä ja välttämään ylimääräisiä henkilökontakteja. Asiakastapaamiset ja palaverit järjestetään ensisijaisesti puhelimitse tai videoneuvotteluiden kautta.

Monet toimeksiannot on mahdollista hoitaa täysin etänä. Juridisten asiakirjojen, kuten testamentin, edunvalvontavaltuutuksen tai avioehtosopimuksen laatiminen voidaan hoitaa tapaamatta asiakasta fyysisesti.

Suosimme etätyön käyttöä kaikissa niissä tilanteissa, joissa se vaan on mahdollista. Työtehtävien luonteen takia etätyön tekeminen ei ole kuitenkaan aina mahdollista. Näissä tilanteissa voimme alentaa tartuntariskiä huolehtimalla hyvästä käsihygieniasta ja välttämällä lähikontaktia. Toimimalla näin pyrimme vähentämään koronariskiä päivittäisessä työssämme ja osallistumaan omalta osaltamme toimiin koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi.     

Olemme olleet suoraan yhteydessä Kanta-Hämeen käräjäoikeuteen, Pirkanmaan käräjäoikeuteen ja Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen. Tuomioistuimissa suhtaudutaan terveysperusteisiin peruutuspyyntöihin myönteisesti ja korostettiin, että sairaana tai altistuneena ei ole syytä saapua istuntokäsittelyyn. Osa tuomioistuimista on myös julkaissut tiedotteita ja ilmoittanut, että koronaviruksesta aiheutuu tuomioistuimen toimintaan rajoitteita. Tuomioistuimet saattavat joutua priorisoimaan tehtäviään ja rajoittamaan toimintaansa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että joidenkin asioiden käsittelyä voidaan tuomioistuimen mukaan joutua lykkäämään ja sovittuja istuntoja perumaan. Toiminnan muuttuminen johtaa siihen, että käsittelyajat tulevat yleisesti pitenemään. Tuomioistuimet osallistuvat näin omalta osaltaan koronavirustilanteen hallintaan ja leviämisen estämiseen. On myös todennäköistä, että tilanne tulee vaikuttamaan muidenkin viranomaisten toimintaan sekä johtaa tehtävien priorisointiin ja toiminnan rajoittamiseen.

Toimintamme jatkuu myös pandemian aikana. Seuraamme tarkoin tilanteen kehittymistä sekä viranomaisten antamia ohjeita ja määräyksiä. Tiedotamme mahdollisista muutoksista toimintaamme.

Tänä vaikeana ja haastavana aikana korostuu myös yhteen hiileen puhaltamisen merkitys.

Tulemme resurssiemme puitteissa auttamaan ja tukemaan muita yrityksiä erilaisilla tavoilla, kuten jakamalla tietoa koronaviruksen vaikutuksista työsuhteisiin ja yritystoimintaan sekä tilaamaan jatkossakin kotimaisilta yrityksiltä toimintamme kannalta tarvittavia tuotteita ja palveluita. Tehdään kaikki parhaamme, että selviämme tästä yhdessä!    

Lisätietoja koronaviruksesta:


Terveyhden ja hyvinvoinninlaitos – Ajankohtaista koronaviruksesta


Asianajotoimisto Annia Oy – Anna asiantuntijan auttaa

Lapsen tapaamisoikeuden toteutuminen korona-poikkeusolojen aikana – kiireellinen täytäntöönpano sakon uhalla

Joskus tapaamiset eivät toteudu kuten osapuolten välisessä sopimuksessa on sovittu tai kuten käräjäoikeus on antamassaan päätöksessä määrännyt. Toinen vanhemmista saattaa jatkuvasti peruuttaa tai siirrellä toisen vanhemman kanssa sovittuja tapaamisia ilman perusteltua syytä. Tällaisessa tapauksessa, kuten myös lapsen asumista tai huoltoa koskevissa tilanteissa voi tuomioistuimelta hakea täytäntöönpanon tehostamista. Täytäntöönpanon toimittamiseksi voidaan määrätä, että vastapuoli velvoitetaan sakon uhalla luovuttamaan lapsi tai vaihtoehtoisesti lapsi määrätään noudettavaksi. Autamme tarvittaessa niin asian ajamisessa tai perustelujen laatimisessa kuin sovittelussa.

Täytäntöönpanon tehostamisen yhteydessä on tuomioistuimelta mahdollista pyytää vähissä määrin myös täsmennystä osapuolten väliseen sopimukseen tai käräjäoikeuden päätökseen. Tällöin arvioidaan, miksei tapaamiset ole toteutuneet ja huomioidaan myös lapsen mielipide. Tapaavaa vanhempaa ei voida kuitenkaan velvoittaa tapaamaan lastaan.

Asia on laitettava vireille hakemuksella.

Usein asia siirretään käräjäoikeuden toimesta ensin täytäntöönpanosovitteluun ja asiaan määrätään sovittelija. Mikäli sovittelu päättyy tuloksettomana, eikä sopimusta asiassa synny, jatketaan käsittelyä käräjäoikeudessa.

Tällä hetkellä Suomessa vallitseva poikkeustila herättää kysymyksiä myös lapsen tapaamisoikeudesta; toinen vanhemmista saattaa kieltäytyä luovuttamasta lasta toiselle tai esimerkiksi uhmaa viranomaisten antamia määräyksiä viemällä lapsen isovanhempien luokse. Tilanne ei kuitenkaan lähtökohtaisesti muuta osapuolten välisen sopimuksen tai käräjäoikeuden päätöksen mukaista menettelyä vaan lapsen oikeutta pitää yhteyttä molempiin vanhempiinsa on vaalittava myös poikkeusoloissa. Esimerkiksi Uudenmaan eristystä koskevassa hallituksen tiedostustilaisuudessa keskiviikkona 25.3. hallitus linjasi, ettei liikkumista rajoiteta, jos siihen on painava henkilökohtainen syy, kuten lapsen tapaamisoikeuden toteuttaminen. Vastaavanlaisesta tilanteesta ei kuitenkaan ole olemassa oikeuskäytäntöä, ja tilanne on aina ratkaistava tapauskohtaisesti.

On hyvä muistaa, että mikäli sovittuja tapaamisjärjestelyitä ei ole mahdollista tässä poikkeustilanteessa toteuttaa, voivat vanhemmat yhteisymmärryksessä sopia myös tilapäisesti poikkeavista ratkaisuista tai niihin voi hakea oikeudelta muutosta. Tapaamisjärjestelyitä pohtiessa tulee ottaa huomioon hallituksen linjaukset ja noudattaa viranomaisen ohjeistusta. Tärkeintä on varmistaa, että lapsi joka tapauksessa kokisi tilanteen mahdollisimman turvalliseksi. Autamme sinua koko asian käsittelyn ajan.


Tutustu myös seuraaviin artikkeleihimme:
Uusi lapsenhuoltolaki vastaa perheiden monimuotoistumiseen
Uudistuksia lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevaan lakiin


Lisätietoja:



Asianajotoimisto Annia Oy – Anna asiantuntijan auttaa

Poikkeustilan vaikutus liikehuoneiston vuokraukseen

Liikehuoneiston vuokrausta säännellään laissa, jota sovelletaan, kun rakennus tai sen osa (huoneisto) vuokrataan toiselle käytettäväksi muuhun tarkoitukseen kuin asumiseen. Lain mukaan on suositeltavaa, että esimerkiksi vuokran maksuehdosta sovitaan yksilöidysti muun muassa määrän, eräpäivien ja viivästyskoron osalta. Monista säännöksistä voidaan kuitenkin poiketa erillisellä sopimuksella.

Poikkeustilan vuoksi monien yritysten taloustilanne onkin kriittinen,

ja se vaikuttaa myös esimerkiksi liikehuoneistojen vuokraukseen. Laissa säädetäänkin, että vuokralaisella on oikeus saada vapautus vuokran maksamisesta tai vuokra kohtuullisesti alennetuksi siltä ajalta, jolta huoneistoa ei ole voitu käyttää. Säännös ei kuitenkaan ole pakottava ja osapuolet ovatkin voineet vuokrasopimuksessa sopia, ettei oikeutta vuokran alentamiseen ole ollenkaan.

Myös ylivoimaiseen esteeseen (Force Majeure) on mahdollista vedota, oli siitä nimenomainen maininta sopimuksessa tai ei. Ylivoimaine este tarkoittaa sopimuksen osapuolista riippumatonta, odottamatonta ja poikkeuksellista tapahtumaa, joka estää sopimuksenmukaisten suoritusvelvoitteiden täyttymisen. Osapuolen on kuitenkin pystyttävä osoittamaan viruksen konkreettisesti aiheuttamat esteet sopimuksenmukaisen suorituksen tekemisessä. Esteen kohdannut osapuoli ei näin ollen olisi velvollinen korvaamaan vahinkoja ja myös sopimussakon suorittamisesta olisi mahdollisuus vapautua. Ylivoimaista estettä tulee kuitenkin aina arvioida tapauskohtaisesti.

Poikkeustilanne ei siis lähtökohtaisesti, liiketilan sulkemisenkaan vuoksi, tarkoita oikeutta pidättyä vuokranmaksusta. Osapuolet voivat kuitenkin ensisijaisesti neuvotella ja sopia yhdessä asiasta, minkä vuoksi asian tiimoilta olisikin erityisen tärkeää olla yhteydessä vuokranantajaan.


Lataa tästä Yrittäjän tietopaketti koronaviruksen vaikutuksista.


Lisätietoja:



Asianajotoimisto Annia Oy – Anna asiantuntijan auttaa

Lataa yrittäjän tietopaketti poikkeustilan vaikutuksista

Tietopaketti sisältää vastauksia poikkeustilanteen herättämiin kysymyksiin sekä asiat, mitkä yrittäjän tulee tietää poikkeustilan vaikutuksista työsuhteisiin ja yritystoimintaan. Tietopaketissa käydään läpi muun muassa miten työpaikoilla tulisi varautua tilanteen pahenemiseen sekä miten työpaikalla kannattaa toimia, jos työntekijän epäillään saaneen tartunnan ja, miten palkanmaksun kanssa toimitaan tällaisessa tilanteessa.

Lisätietoja koronaviruksesta:


Terveyhden ja hyvinvoinninlaitos – Koronavirus COVID-19


Asianajotoimisto Annia Oy – Anna asiantuntijan auttaa