Avainsana: nuoret ja rikollisuus

Nuoret ja rikollisuus

Viime aikoina on uutisoitu jonkin verran nuorten tekemistä ja nuoriin kohdistuneista rikoksista. Mutta miten nuoria käsitellään rikosoikeuden näkökulmasta?

 Nuoren rikosoikeudellinen vastuu alkaa hänen täytettyään 15-vuotta. Myös jo alle 15-vuotias voi joutua vahingonkorvausvastuuseen teostaan ja hänen tekemästään rikoksesta jää joka tapauksessa merkintä poliisin rekisteriin. Kun puhutaan nuorista rikoksentekijöistä, tarkoitetaan 15–20-vuotiasta henkilöä, joka on syyllistynyt rikokseen.

Rikokseen syyllistyneen nuoren kohdalla voidaan huomioida hänen ikänsä ja aiempi rikostaustansa rangaistusta mitattaessa eli rangaistuksen pituutta arvioitaessa. Alle 18-vuotias voidaan myös tuomita nuorisorangaistukseen tai yhdistelmärangaistukseen, jos hän on uusinut vakavan rikoksen. Nuoren ikä voi siis vaikuttaa myös rangaistustyypin valintaan.

Rikosprosessissa nuoren ikä voidaan huomioida myös muuten. Esitutkinnassa häntä kuulustellaan, mutta kuulusteluissa voi olla mukana nuoren huoltaja ja usein myös sosiaalitoimen henkilökuntaa. Nuorella, kuten muillakin rikoksesta epäillyillä, on oikeus asianajajaan ja asianajajan tulee hoitaa nuoren asiaa lain puitteissa tämän edun mukaisesti.

Ota yhteyttä ja anna meidän auttaa!