Avainsana: perintövero

Perintö ja testamentti

Perunkirjoitus

Perunkirjoitus tulee toimittaa jokaisesta Suomessa kuolleesta henkilöstä. Perunkirjoituksessa luetteloidaan kuolinpesän osakkaat sekä vainajan varat ja velat. Perukirja toimii myös perintöveron määräytymisen perustana sekä pohjana tulevalle perinnönjaolle. Nimettäväksi tulee myös pesänhoitaja, joka voi olla yksi kuolinpesän osakkaista. Perunkirjoitus on toteutettava kolmen kuukauden kuluessa kuolinpäivästä, mutta perustellusta syystä perukirjan jättämisaikaan voi hakea pidennystä Verohallinnolta. Perukirja ei itsessään luo perilliselle omistusoikeutta, vaan omaisuuden jakaminen edellyttää perinnönjakoa.

Perunkirjoituksen vaiheet infografiikkana – klikkaa isommaksi

Perunkirjoitus saattaa tuntua kovin haastavalta, monien muiden hoidettavien asioiden ohella. Siksi me olemme apunasi. Me tiedämme, miten prosessi tulee hoitaa, ja valvomme tarvittavien asiakirjojen hankkimisen. Anna meidän auttaa osaamisellamme, ja voit itse antaa aikaa muistoille ja surutyölle.

Perinnönjako

Kuolinpesän perinnönjako tehdään yleisimmin osakkaiden välisellä sopimuksella. Mikäli osakkaat eivät pääse sopimukseen, voidaan tarvittaessa hakea käräjäoikeuden määräämä pesänselvittäjä ja -jakaja. Sovinnollisessa jaossa prosessi on nopeampi ja huomattavasti edullisempi kuin ulkopuolista pesänselvittäjää ja -jakajaa käytettäessä. Vajaavaltaisen osakkaan etua ajamaan tarvitaan usein edunvalvojan sijainen, ja sovintosopimuksen tekemiseen vaaditaan myös maistraatin lupa.

Ennakkoperinnössä perittävä luovuttaa osan omaisuudestaan perilliselle jo elinaikanaan. Tämä saatu osa vähennetään lopullisessa perinnönjaossa ennakonsaajan osuudesta.

Kokeneet asiantuntijamme auttavat ja neuvovat jakokirjan laatimisessa sekä opastavat tilanteessa, jossa kuolinpesään on määrätty pesänjakaja. Tarvittaessa toimimme myös pesänjakajana.

Oletko antamassa perintöä?

Ota meihin yhteyttä selvittääksesi, miten luovutat taloudelliselta kannalta viisaimmin.

Testamentti

Testamentin tulee noudattaa laissa säädettyjä muotomääräyksiä ollakseen pätevä. Lakiasiain ammattilaisen opastuksella voidaan varmistua siitä, että testamentin sisältö on juuri sellainen kuin tekijä haluaa ja täyttää lain vaatimat muotomääräykset. Myös testamenttiin ja perintöön liittyvissä veroseuraamuksissa asiantuntijamme osaavat neuvoa. Oikeanlaisella testamentilla voidaan vaikuttaa perintöverotukseen huomattavastikin.

10 kysymystä perinnönjaosta

Vainajan kuoleman hetkellä syntyy jakamaton kuolinpesä, joka toimii niin kauan kuin perinnönjako päättyy. Kuolinpesän osakkaat toimivat kaikessa tasa-arvoisesti yhdessä. Kuolinpesän osakkaina ovat lakimääräiset perilliset, testamentinsaajat leski ja toissijaiset perilliset. Mikäli ei ole perillisiä, omaisuuden perii Suomen valtio. Leski ei peri omaisuutta vainajalta, jos hänellä on rintaperillisiä.

Perunkirjoitustilaisuuden järjestämisestä on vastuussa vainajan läheinen henkilö eli se, joka tuntee parhaiten vainajan varallisuustilanteen. Yleensä se on puoliso tai lapsi.

Perukirjassa luetteloidaan vainajan varat ja velat eli selvitetään kuolinpesän tilanne. Verohallinnon verkkosivuilta löytyy luettelo perunkirjan sisältö- ja liitevaatimuksista. Kopio perukirjasta on toimitettava verottajalle kuukauden kuluessa perunkirjoitustilaisuudesta.

Perukirja laaditaan henkilön kuoleman jälkeen. Perunkirjoitustilaisuus on järjestettävä kolmen kuukaudessa kuolemasta, ja perukirja on toimitettava verohallinnolle kuukauden kuluessa perunkirjoitustilaisuudesta. Verottaja voi perustellusta syystä myöntää lisäaikaa, mistä on tehtävä hakemus verottajalle kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta.

Verottaja määrää perintöveron saatuaan perunkirjan suorittamalla laskennallisen perinnönjaon. Vero määrätään perukirja-arvoista ottaen huomioon myös perinnönjakokirja. Mikäli verotus on määrätty väärin ja se johtuu puutteellisista tai virheellisestä tiedoista vainajan varallisuustilanteesta kuolinhetkellä, voi verotukseen hakea muutosta perusteoikaisulla. Tällöin aikaisempi perintöveron määrä voi muuttua.

Lähtökohtaisesti lapset perivät vanhempansa, ja perintö jaetaan pääluvun mukaan tasan. Laki suojaa lapsia takaamalla heille lakiosan. Laissa on säädetty erityisistä tilanteista, joissa lapsen voi jättää perinnöttä kirjaamalla se testamenttiin. Kynnys tähän on kuitenkin asetettu korkealle. Siten tämä voi tulla kyseeseen esimerkiksi, jos perillinen on tahallisesti ja rikollisella teolla loukannut syvästi itse perittävää tai perillinen on jatkuvasti viettänyt kunniatonta tai epäsiveellistä elämää. Pelkkä väite testamentissa ei näistä riitä, vaan tämän on tullut todella tapahtua.

Mikäli testamenttia ei ole, perintö menee lakimääräisille perillisille. Henkilö voi määrätä testamentilla kenelle haluaa omaisuutensa menevän. Perijöinä voivat olla ihmisten lisäksi myös juridiset yhteisöt, kuten yritykset, yhdistykset tai säätiöt.

Perinnönjako on toimitettavissa sovinnollisesti sopimusjakona tai riitaisissa tapauksissa pesänjakajan ja -selvittäjän toimittamassa toimitusjaossa. Pesä jatkaa jakamattomana niin kauan kuin jako on tehty. Jakokirja- tai jakosopimus on toimitettava verottajalle.

Kuolinpesä loppuu, kun perintö on tullut kaikkiaan jaetuksi. Varsinainen jako on hyvä toimittaa vasta, kun jako on tullut lainvoimaiseksi. Tyytymätön osakas voi moittia niin sopimusjakoa kuin pesänjakajan suorittamaa jakoa. Moiteaika on kuusi kuukautta jaon suorittamisesta. Osakkaat voivat myös luopua moiteoikeudestaan, tällöin jako saa lainvoiman heti, kun kaikki osakkaat ovat sen hyväksyneet.

Varsinainen jako toimitetaan yleensä vasta, kun perinnönjako on tullut lainvoimaiseksi. Siten nopein ja edullisin tie, on sopia asia osakkaiden kesken ja niin, että osakkaat luopuvat moiteoikeudestaan. Sopimusjakokirjan laatimisessa on hyvä käyttää lakimiestä.

Tule asiakkaaksemme ja aloita täyttämällä esitietolomake