Avainsana: todistaja

Rikosasiat ja lähestymiskielto

Uhrin eli asianomistajan avustaminen

Rikoksen uhriksi voi joutua yllättäen, vaikka itse olisi täysin syytön ja ulkopuolinen. Rikoksen uhrilla eli asianomistajalla ei välttämättä ole voimavaroja vaatia hänelle kuuluvaa oikeudellista apua tai korvausta. Siksi hän tarvitsee vierelleen välittävän ja osaavan avustajan, varsinkin vakavimmissa rikoksissa. Rikoksesta on saattanut aiheutua sekä taloudellisia tappioita että vammoja, joista asianomistajalla on oikeus vaatia korvausta. Kokenut avustaja varmistaa, että korvausvaatimus tulee laadittua oikein.

Näin rikosasian käsittely etenee – katso infografiikka klikkaamalla

Pohditko asianajokuluja?

Tiesitkö, että seksuaalirikoksen uhrilla ja läheisen tekemän väkivaltarikoksen uhrilla on oikeus avustajaan, jonka palkkio maksetaan valtion varoista. Kaikissa rikoksissa uhrilla eli asianomistajalla on oikeus saada korvaus asianajokuluistaan vastapuolelta, jos tämän katsotaan syyllistyneen rikokseen. Myös kotivakuutukseen sisältyvä oikeusturvavakuutus voi korvata lakimieskulut oikeudessa.

Jos olet joutunut rikoksen uhriksi tai todistajaksi, katso myös www.riku.fi (Rikosuhripäivystys).

Epäillyn tai syytetyn eli vastaajan avustaminen

Vastaajan eli rikoksesta epäillyn tai syytetyn on hyvä hankkia avustaja jo esitutkintavaiheessa, varmistamaan oman oikeusturvansa toteutuminen. Jos epäillystä rikoksesta voi seurata vähintään neljä kuukautta vankeutta tai vangitsemisen edellytykset täyttyvät, on epäillyllä oikeus saada puolustaja, jonka hän saa itse valita. Meillä on laaja kokemus vastaajan avustamisesta eri oikeusasteissa.

Oletko epäiltynä tai syytettynä rikoksesta?

Ammattitaitoinen avustaja valvoo sinun oikeuksiasi heti rikosprosessin alusta alkaen, kun otat yhteyttä mahdollisimman pian.

Lähestymiskielto

Oman turvallisuuden järkkyminen on iso asia. Jos pelkäät turvallisuutesi puolesta, voit hakea suojaksesi lähestymiskieltoa. Se tarkoittaa, että henkesi, terveytesi, vapautesi tai rauhasi suojaamiseksi uhan aiheuttajaa kielletään ottamasta sinuun  yhteyttä. Useimmiten lähestymiskielto liittyy entisen puolison aiheuttamaan väkivallan uhkaan, mutta sitä voidaan hakea myös ketä tahansa muuta henkilöä vastaan, jos perusteet ovat olemassa.

Kaipaatko apua lähestymiskiellon hakuun?

Meillä on kokemusta monista, hyvin erilaisista lähestymiskieltotapauksista. Autamme sinua mielellämme – ota yhteyttä.