Lapsen oikeuksista huoltoon, asumiseen ja tapaamisiin liittyvissä asioissa

Lapsella oikeus tavata läheistä henkilöä

Tapaamisoikeus on voitu lapsen vanhemman ohella vahvistaa myös lapsen ja hänelle erityisen läheisen henkilön välille. Edellytyksenä on, että lapsella on tähän henkilöön läheinen, lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen verrattava, vakiintunut suhde. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi uusperheissä, sijaisperheissä ja apilaperheissä. Erityisen läheisenä henkilönä voidaan pitää myös isovanhempaa, joka on ollut tiiviisti mukana lapsen elämässä ja osallistunut lapsen elämään lähes päivittäin.

Vieraannuttamisen ehkäiseminen

Kummankin vanhemman on omalta osaltaan myötävaikutettava tapaamisoikeuden toteutumiseen. Lisäksi vanhemman on kasvatustehtävässään vältettävä kaikkea, mikä on omiaan aiheuttamaan haittaa lapsen ja toisen vanhemman väliselle suhteelle. Etenkin eron jälkeen on riski vieraannuttamiselle. Siinä vanhempi vaikeuttaa lapsen ja toisen vanhemman välistä vuorovaikutussuhdetta, mikä voi johtaa suhteen vaikeutumiseen tai katkeamiseen.

Lapsen oikeus ilmaista näkemyksensä

Viimeaikaisten lakiuudistusten tavoitteena on ollut vahvistaa lapsen osallisuutta häntä koskevien asioiden käsittelyssä. Uudistusten tarkoituksena on ollut parantaa lapsen oikeutta tulla kuulluksi ja osallistua häntä koskevien asioiden käsittelyyn. Tästä johtuen huoltajien on selvitettävä lapsen mielipide ja otettava se huomioon lasta koskevia päätöksiä tehdessään. Lisäksi huoltajien velvollisuutena on kertoa lapselle häntä koskevista päätöksistä ja muista hänen elämäänsä vaikuttavista asioista lapsen ikään ja kehitystasoon nähden sopivalla tavalla.