Nyt on hyvä hetki hoitaa kuntoon tärkeät asiakirjat

Mitä varhaisemmassa vaiheessa tärkeät asiakirjat hoitaa kuntoon, sen parempi, sillä koskaan ei voi tietää, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan. Testamentti ja edunvalvontavaltuutus tulisi tehdä silloin, kun on vielä itse kykenevä päättämään asioistaan.


Ota meihin yhteyttä, niin autamme varautumaan ennakoimattomiin tilanteisiin.


Testamentin tärkeys ja merkitys

Kuolema on yksi niistä asioista, jota ei välttämättä haluta edes ajatella etukäteen. Kuolema kohtaa kuitenkin väistämättä meidät jokaisen ja usein vielä täysin varoittamatta. On hyvä varautua pahimman varalle, vaikka olisikin helpompaa olla vain ajattelematta koko asiaa ja siirtää testamentin tekoa myöhemmäksi.  

Testamentilla henkilö voi melko vapaasti määrätä siitä, kenelle hänen omaisuutensa menee ja miten se jaetaan hänen kuolemansa jälkeen. Jos perittävällä on rintaperillisiä, on heillä kuitenkin lähtökohtaisesti testamenttimääräyksistä huolimatta oikeus lakiosaansa. Testamentin tekeminen kannattaa erityisesti silloin, jos henkilöllä ei ole lakimääräisiä perillisiä. Jos testamenttia ei ole tehty eikä perillisiä ole, omaisuus menee valtiolle. Testamenttia voi muuttaa tai sen voi peruuttaa milloin tahansa.      

Asiantuntijan avustuksella voi varmistua siitä, että testamentin sisältö on juuri sellainen kuin itse haluaa ja täyttää lain vaatimat muotomääräykset. Hyvin ja asianmukaisesti laaditulla testamentilla voidaan tehokkaasti ehkäistä myöhempiä perillisten välisiä riitoja. Tarkkaan harkituilla testamenttimääräyksillä voi myös säästää perintöveroissa.

Hyvä syy testamentin tekoon on myös lesken tulevaisuuden turvaaminen. Testamentti on erityisen tärkeä silloin, jos olet avoliitossa. Avoliitossa puolisoilla ei ole avio-oikeutta eikä perintöoikeutta toistensa omaisuuteen. Lisäksi testamentilla voi rajata perintöoikeutta ja poistaa rintaperillisten puolisoiden avio-oikeuden perintöomaisuuteen.


Varautuminen tulevaan edunvalvontavaltuutuksella

On tärkeää pohtia, miten ja kenen toimesta haluaisi asioitaan hoidettavan, jos ei siihen itse jossain vaiheessa elämäänsä kykene.

Edunvalvontavaltuutuksella voi varautua tulevaan ja varmistua siitä, että omaisuutta ja muita asioita hoidetaan myös silloin, kun siihen ei itse kykene. Valtuutuksella voi määrätä etukäteen, miten taloudellisia ja henkilökohtaisia asioita hoidetaan ja kuka niitä hoitaa, jos ei itse enää pysty huolehtimaan niistä.

Edunvalvontavaltuutus tulee viedä vahvistettavaksi Digi- ja väestötietovirastoon. Edunvalvontavaltuutus astuu voimaan silloin, kun henkilö ei enää kykene itse hoitamaan asioitaan. Jos valtuutus puuttuu ja toimintakyky yllättäen heikkenee tai lakkaa, henkilön asioita alkaa hoitamaan Digi- ja väestötietoviraston nimeämä edunvalvoja.

Lisätietoja:



Asianajotoimisto Annia Oy – Anna asiantuntijan auttaa